26. luku Kaksi vuorokautta osastolla, part two
9.9.2015 Kaksi vuorokautta osastolla, part two
Leikkauksen
jälkeisen päivän aamu valkeni varhain, heräsin jo kukonlaulun aikaan. Olin
varannut vierustoverini kämppäkaveriksi tulevaan yhteiseen huoneeseen heti, kun
olin saanut kuulla, että meidät siirrettäisi pois tarkkailutilasta kahden
hengen huoneisiin. Kämppikseni suhtautui huumorin sävyttämällä
myötämielisyydellä ehdotukseeni, ja niin meidät siirrettiin sänkyinemme
yhteiseen huoneeseen. Vihdoin saimme olla omassa huoneessa, jonne myös
läheistemme oli mukavampi tulla visiitille.
Oli
mahtavaa katsella varhaisen aamun ensimmäisiä kulkijoita Kampin torilla,
lomalaisia juhlatamineissaan jatkoilta tulossa. Myöhemmin päivällä
ravintoloiden edustojen terassit täyttyivät auringonpalvojista, jotka ottivat
kaikki irti elokuun helteestä. Mietin, kuinka olin joskus itsekin istunut
samalla terassilla autuaan tietämättömänä, mitä samaan aikaan vastapäisen
Graniittitalon neljännessä kerroksessa ikkunoiden takana tapahtui. Siinä
hetkessä päätin, että tulen seuraavana kesänä – toivottavasti huomattavasti
kevyempänä – samalle terassille. Ja katson sieltä ylös neljänteen kerrokseen,
huoneeseen, jossa vietin ensimmäisiä tunteja leikkauksen jälkeen.
Lilluin
edelleen ihanissa onnellisuushuuruissa, joten olin pirtsakka kuin Pirkko
Mannola ennen vanhaan, täyttäen huoneemme iloisella pulputuksella siitä, miten
ihanaa olikaan olla hengissä. Mieheni kanssa kävimme istuskelemassa ison salin
Stressless lepotuoleissa ja samalla siemailin pikkulusikalla lounastani,
juustokeittoa. Varsin pian huomasin, että keitto teki huonon olon ja maailmoja
syleilevä olotilani vähitellen hiipui, kun vatsankipristelyt valtasivat
ajatukseni.
Olen
tullut siihen tulokseen – ja sen on myös lääkäri vahvistanut, että jossain
sisälläni leikkaussauma saattoi jonkin verran tihkuttaa, sillä puolen päivän
jälkeen hb-arvoni lähtivät jyrkkään laskuun.
Hoitajakin
totesi, ettei ole ihme, jos jostain tihkuttaa. Minua on käyty niin monessa
paikassa sorkkimassa, että raakapintaa on, josta jotain voi vuotaa.
Tästä
syystä jouduin jälleen siirtymään tarkkailutilaan yön ajaksi, jotta hb:ta ja
yleisvointiani voitiin paremmin seurata. Kun verta tihuuttaa suolen
sisäpuolelle, sitä kerääntyy niin, että se saa aikaan ikävän ilmapallomaisen
olon. Ja kuten myöhemmin kävi ilmi, siitä seurasi muutaman päivän kestävä
veriripuli, kun tuo sisälle vuotanut veri alkoi tulla pois.
Olimme leikkauskamuni kanssa lähentyneet lyhyehköstä tuttavuudestamme huolimatta jo
siinä määrin, että kun hoitaja tuli ilmoittamaan, että minun paikkani olisi
tehostetussa yksikössä jälleen seuraavana yönä, tahtoi kamu siirtyä myös
suureen saliin, vieruskaverikseni. Olimme kuin siamilaiset kaksoset, jotka
eivät voi olla toisistaan erossa. Mieleeni tuli päivän mittaan myös omat
kaksoseni, jotka ovat lojaaleja toisilleen ja puolustavat toisiaan kaikissa
tilanteissa. Samanlainen oli minun ja kamuni suhde, sillä hoitajien käydessä
huomasin aina ensimmäiseksi pyytäväni asioita, joita kamu oli kaivannut –
joista hän oli puhunut. Pidimme koko ajan toistemme puolta, ja se tuntui
hyvältä, vaikka yksityissairaalassa palvelu pelaa toki muutenkin varsin
moitteettomasti. Jostain syystä me kuitenkin jollain psykologisella liimalla
tukeuduimme toisiimme ja se toi turvaa ja lohtua, olimmehan juuri läpikäyneet
mittavan ja mullistavan operaation. Ja tulevaisuus oli edessämme tuntemattomana
ja hieman pelottavanakin. Emme voineet tietää, mitä edessä odottaa, kuinka
kummankin toipuminen alkaisi sujua. Kamulle oli ollut tarkoitus tehdä leikkaus
ohituksena, mutta hänellä oli vaihdettu leikkaustapa sleeveen vatsan kiinnikkeisyyden
vuoksi. Asia, jota olin etukäteen pelännyt itselle tapahtuvan.
Sleevessä
syömisen opettelu sujuu hitaammin ja nyt kaverin toipumista aitiopaikalta
seuranneena voin todeta, kuinka onnekas itse olin, ettei minun
leikkausmetodiani jouduttu vaihtamaan sleeveksi. Me olemme kamuni kanssa
kumpikin horoskoopilta Oinaita ja tällä luonteella on vaikeaa olla
kärsivällinen ja pitkäjänteinen. Asioiden olisi mielellään tapahduttava heti
tai viimeistään huomenna! Kun pitää pureskella ja syödä hitaasti, niin se on äkkipikaiselle
hätähousu-Oinasluonteelle varsinainen tuskien tie. Sekin sopii Oinaan pirtaan,
että kumpikin meistä oli valinnut yksityispuolen lihavuusleikkauspaketin, kun
päätös leikkauksesta oli kypsynyt valmiiksi. Ei näillä hermoilla olisi juostu
julkisen puolen lukuisilla vastaanotoilla vakuuttamassa (jonka jokainen voi
todeta jo yhdellä vilkaisulla), että lihavuusleikkaus on aiheellinen ja
taatusti perusteltu.
Lihavuusleikkausryhmä
FB:ssä, jota päivittäin seuraan, oli eräs jäsen kummastellut saamaansa
kirjettä, jossa kutsuttiin vastaanotolle Ylipainonhoidon arvioon.
Sisätautilääkäri oli laittanut jo lähetteen laihdutusryhmään ja käsittääkseni
lähetteen leikkausta varten. Ainakin oma työterveyslääkärini kirjoitti
lähetteen lihavuusleikkaukseen, mutta kuten myöhemmin sain tietää, koko
julkisen puolen hoitopolku olisi kestänyt vähintään puolitoista vuotta, ennen
kuin olisin päässyt itse leikkaukseen. Edellyttäen tietysti, että olisin saanut
omatoimisesti pudotettua painoani niin paljon, että olisin täyttänyt jonkun
laatimat leikkauskriteerit. En nimittäin usko, että Käypähoito-ohjeistuksessa
on mitenkään yksityiskohtaisesti listattu marssijärjestystä ja askelmerkkejä kilomäärineen,
kuka on oikeutettu leikkaukseen ja keneltä se evätään. Hoitopolku vaiheineen on
monenkirjava eri kunnissa ja sairaanhoitopiireissä, kun nyt olen tutustunut FB
ryhmän kautta eri kuntien leikkaussysteemeihin ja tapaan toimia
käypähoitosuositusten valossa.
Kun
tämä FB ryhmän jäsen kyseli ryhmäläisiltä tuosta saamastaan kirjeestä (Endokrinologian
polille ylipainonhoidon arvioon), hän sai vastauksia muilta jäseniltä siitä,
miten lihavuusleikkaushoitokuvio heidän kohdallaan on edennyt. Lainaan tässä
jäsenten vastauksista osia siten, että olen poiminut niistä oleellisimman ja
editoinut tekstejä niin, ettei niistä voi tunnistaa kirjoittajia.
Jäsen X: Tällä vastaanottokäynnillä
haastatellaan eli kysytään laihdutushistoria, paino-ongelmien syyt, ruokailutottumukset,
sairaudet, syyt miksi haluat laihtua.
Jäsen Y: Mulla kaikki alkoi Meikussa
sillä että ensin tuli just kutsu lääkärin vastaanotolle, sen jälkeen alkoi ene
ryhmä, sen jälkeen samalle lääkärille ja sitten lähete Peijakseen. Peijaksesta sain sitten postia ja nyt olen
käynyt siellä tapaamassa sairaanhoitajan, kirurgin, psykologin ja
ravitsemusterapeutin. Näissä tapaamisissa meni koko päivä. Nyt olen vielä
menossa tutustumaan osastolle, tukisukkien mittaukseen, ravintoterapeutin
kanssa malliruokailuun. Ai niin ja tuossa välissä tietysti mahalaukuntähystys,
verikokeet, keuhkokuvat ja virtsanäyte.
Jäsen Z: Sinua onnisti kun sait
sinne Meikkuun lähetteen, pääset ehkä vähän nopeammin. Minun matkani oli
seuraavanlainen: työterveyslääkärin lähete kaupungille, missä sisäpolilla sh ja
lääkäri + ene ryhmä (vuosi sitten syksyllä), sen jälkeen uudestaan lääkäri,
joka laittoi lähetteen sinne Meikkuun leikkausarvioon. Nyt Meikussa käyty
toukokuussa, lääkäri halusi uudestaan nähdä, että olen motivoitunut, eli
tavoite -10kg/10vk, tavoite täyttyi elokuussa, meni enemmänkin. Eli täytän
kriteerit ja leikkauslähete menossa nyt Peijakseen. Nyt jälleen
odotellaan. Sinulla helpompi tie + ensi
vuodesta alkaa Meikku itse jälleen leikata, ei tarvitse Peijakseen lähetettä
lähettää, samassa talossa pääsee myös leikkaukseen:)
Onko
tässä mitään järkeä, kysyn vaan? Kuinka paljon resursseja, aikaa ja rahaa
julkisella puolella saadaan uppoamaan näihin käynteihin ja toimenpiteisiin,
joista osan voisi karsia suoraan pois. Esimerkiksi mahalaukuntähystystä ei
Terveystalossa katsota tarpeelliseksi tehdä, jollei ole helico-epäilyä tai
muuta painavaa syytä, minkä vuoksi vatsalaukun kuntoa olisi tarpeen katsastaa.
Järkevällä
resurssien kohdentamisella voitaisiin samalla rahalla tehdä varmasti paljon
enemmän. Ja kaikki voittaisivat.
Paitsi kun sairastaa esim chronia niin minut tähystettiin ja tehdään sleeve sen takia!
VastaaPoista