39. luku Tapaus Natalie Hage, Ilta-Sanomat 3.7.2017

Amerikkalainen plusmalli Natalie Hage avautuu yli 100 000 seuraajalleen Instagramissa kohtaamastaan törkeästä käytöksestä lentokoneessa. Plusmalli joutui lennolla härskin käytöksen kohteeksi – vierustoverin toiminta järkyttää: ” Tämä on lihavan ihmisen arkea”.


Natalie Hage julkaisi päivityksen tapahtuneesta Instagram tilillään ja lisäksi hän oli kuvannut kännykällään videon, jonka hän julkaisi Facebook-tilillään. Videolla hän kysyy mieheltä, miksi tämä haukkui Natalieta – jota ei tunne – jollekin kolmannelle osapuolelle tekstiviestien välityksellä. Miehen oudon käyttäytymisen takia Natalie oli vilkaissut, mitä mies kännykällään tekstaili. Natalie tajusi, että viestit koskivat häntä, ne olivat todella ilkeitä ja rumia. Myös viestien vastaanottaja yltyi haukkumaan Natalieta, vaikkei ollut koskaan edes nähnyt häntä.
Ilta-Sanomat julkaisi jutun 3.7 ja Sanomien nettiversiossa oli mahdollista käydä aiheeseen liittyvää keskustelua, kuten useiden juttujen kohdalla.
Viimeisin kommentti on kirjoitettu 4.7 klo 21:18 ja sen jälkeen mahdollisuus kommentointiin on suljettu. Kommentteja kirjoitettiin reilun vuorokauden aikana 369 kappaletta. Ja kyseessähän oli pelkkä IS:n referoima pikku-uutinen, jossa lähteenä Natalie Hagen omat somepostaukset.
Yllätys ei liene se, että suurin osa IS:n kommenteista on silkkaa someraivoa ja paljasta vihaa lihavia kohtaan tai sitten kannanotot on paketoitu huoleksi lihavien terveydentilaa kohtaan niin, että tyhmempikin haistaa läskirasismin sanojen takaa.  
Tässä yhteenveto niistä, edes jollain tasolla, asiallisesti esitetyistä kysymyksistä, joita juttu lukijoissa herätti:
Miksei isokokoisilla ole lentokoneessa suurempia penkkejä?
Miksei heiltä peritä eri maksua?
Miksi XL-malli kyttäsi, mitä vieressä istuva mies tekstaili? Miksi kuvasi videon miehen ripittämisestä ja julkaisi sen verkossa? Eikö se ole laitonta?
Miksi lihavuutta ihannoidaan ja/tai puolustellaan? Miksi siitä yritetään tehdä normaalia?
Miksi verovaroilla kustannetaan lihavuudesta aiheutuvien sairauksien hoito?
Mikseilihavaa kutsuta sen oikealla nimellä? Käytetään erilaisia kiertoilmaisuja, koska muuten lihava loukkaantuu.

Natalien kokeman nöyryyttävän tapahtuman ymmärtäjiä ja lihavien puolestapuhujia oli selvä vähemmistö. Onneksi sentään jokunen uskaltautui astua esiin, vaikka tekikin sen nimimerkin takaa.
Näissä kommenteissa tunnettiin myötähäpeää niiden kirjoittajien puolesta, jotka yksiselitteisesti ristiinnaulitsivat Natalien ja kaikki hänen kaltaisensa. Alla kooste kommenttivyöryn "parhaista paloista". Niistä ja niiden tykkäysistä sekä lisäkommenteista voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä.   


Pidä huolta, 75 tykkäystä
Ei ole lihavuus todellakaan vain jokaisen oma asia. Veronmaksajat yhdessä maksamme näiden sairas- ja lääkekulut ja ennenaikaiset eläkkeet.

Kommentti edelliseen kirjoitukseen:
Juu ja maksamme yhtä lailla alkoholin käyttäjien aiheuttamat kustannukset, vaikka itse olisi absolutisti. Lapsettomat osallistuvat lasten aiheuttamiin kustannuksiin, autottomat maksavat toisten urittamat tiet jne. Ja entäpä sitten normaalipainoisten lääkkeet - kenen kuuluisi maksaa verenpainelääkkeeni? Kyllä maksan veroina mieluusti ihan kaikkien sairauksista jos vaihtoehto on hoidattaa esim. syöpää kokonaan omalla kustannuksella.

Ryhjäntömä, 1467 tykkäystä
Pitkä on pitkä, lyhyt on lyhyt ja lihava on lihava... Mitä sitä ketään arvostelemaan. Eiköhän kaikilla ole ihan tarpeeksi omissa asioissaan, ettei tarvitse kytätä ja haukkua muita... Miksi muuten lihava sanana on kuin kirosana? Koetetaan sanoa runsas, pyöreä, pullukka jne.jne... Se on vaan sana muiden joukossa ja eipä kavahdeta useinkaan kun joku on laiha..Meneppäs sanomaan lihavalle että oletpas sinä lihava…..

Kunhan mietin, 1335 tykkäystä
Miksi isokokoisille ihmisille ei ole lentokoneissa suurempia penkkejä? Niitä voisi olla jokaisessa koneessa muutama.

Alko, 50 tykkäystä
Miksi lentokonetta pitäisi muuttaa vaan sen takia että joku tykkää herkutella? Ihan oma päätös se on kun laittaa sen Kismetin suuhun, ei se sinne itsestään mene.

Lihavuus on sairaus, 1218 tykkäystä
Taas puolustellaan lihavuutta. Miksei samantien ruveta ajamaan parempaa asemaa alkoholisteille tai narkkareille? Lihavat voisivat edes yrittää puhua rehellisesti lihavuutensa syistä. Alkoholistit ja narkkarit sentään useimmiten tiedostavat itse aiheuttamansa vahingon ja ymmärtävät ottaa vastuun. 

Nykyään yli 40% yli 18-vuotiaista on ylipainoisia ja yli 15% vakavasti ylipainoisia. Kehittyneissä valtioissa alle 18-vuotiaista 25% on ylipainoisia. Yli 40 miljoonaa alle 5-vuotiasta on ylipainoisia. Ongelma on valtava ja erittäin vakava. Sen sijaan, että pyrittäisiin kasvattamaan terveellisempiä elämäntapoja, näkeekin tämänkaltaisia lihavuutta puolustelevia uutisia ja artikkeleita.

Ei tietenkään pitäisi suoraan pilkata ketään, mutta lihavuuden puolustaminen on vielä huonompi vaihtoehto. Lihavuudesta yritetään tehdä normaalia, vaikka se aiheuttaa suoraan maailman tappavimpia sairauksia. Kamalinta on koko loppuelämänsä lihavuuden aiheuttamien terveysongelmien kanssa painivat lapset.

Uskomatonta, 460 tykkäystä
Tyrmistyttäviä nämä ihmisten juttuun kirjoittamat kommentit! Hävettää heidän puolestaan. Onneksi karma is a bitch ja lakanana ym. ääliöt saavat vielä ansionsa mukaan. 

Täällä video ei tosiaankaan saanut aikaan "läskivihaa" vaan oli hienoa seurata naisen pitävän puoliaan puhumalla asiallisesti ja perustellen. Nostan todellakin hattua tälle naiselle ja toivon, että mies tuolloin ja ehkä videon nähtyäänkin tajuaa millainen idiootti on ollut ja muuttaa tapansa.

Ketään ihmistä ei pitäisi tuomita ulkonäön, ulkomuodon tai muun pinnalla olevan mukaan. Ja niin tekevätkin sivistyneet ihmiset. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä tai tykätäkään, mutta kunnioittava käytös kuuluu sivistyneeseen yhteiskuntaan.

Kerran kokenut, 394 tykkäystä
Olihan tuo ilkeästi toimittu vierustoverilta mutta kyllä minusta sen lihavan vieressä istuvan pitää oikeasti mahtua omalle paikalleen jonka on myös maksanut. Jos lihava matkustaja ei mahdu omaansa vaan tursuaa toisen puolelle, on hänen valitettavasti jäätävä pois koneesta. Mikä oikeus on maksaa yhdestä paikasta ja viedä sitten samalla iso osa toiselle kuuluvasta paikasta? Jos on niin isokokoinen ettei mahdu yhteen penkkiin niin sitten on ostettava kaksi paikkaa.

Todellisuudessa, 166 tykkäystä
Kyseessä ei ole mikään "plusmalli" vaan sairaalloisen ylipainoinen nainen. Lihavuus ei ole normaalia vaan vaarallista ja aiheuttaa yhteiskunnalle järjettömät kulut, jotka joudutaan veromarkoilla keräämään. Näillä ylipainoisilla uhriutujilla ei ole mitään oikeutta lukea toisten yksityistä viestintää, eikä varsinkaan julkaista kuvattuja videoita sosiaalisessa mediassa ilman lupaa. Myös olisin pyytänyt paikan vaihtoa koneessa ja mikäli tämä ei olisi onnistunut, olisin lentänyt seuraavalla koneella. On väärin, että minä saan kuljettaa vain 15kg käsimatkatavaroita ja 20kg ruumassa, kun näillä matkustajilla on 80kg ylimääräistä tavaraa kyydissä.

Ootko tosissas? Luonnostaan lihavia? Joo tosiaan jos luonto on semmonen että se laittaa ihmisen syömään kuin hevonen ja makaa sohvalla kuin porsas. Silloin tulee siis luonnostaan lihavaksi? Kyllä minä ainakin aikanaan olin lihava ihan omasta laiskuudestani...ja siitä seurasi sitten kaikenlaisia lihavien sairauksia. Ja tosiaan ne loppui kun laihdutin, ihan itse. Syömällä vähemmän ja liikkumalla.

Mikä ihmisiin menee, 198 tykkäystä
Taas tätä. Eihän ylipainoiset saa näkyä, ei kuulua. He ovat vääränlaisia. He ovat pohjasakkaa. Ei ne läskit tartu. Jos tekee niin pahaa niin älkää kommentoiko.

Lare, 86 tykkäystä 

Tuo nainen ei ole mikään runsas nainen vaan sairaaloisen lihava ihminen. Matkustajakumppanin käytös on tietenkin luokattoman epäkohteliasta, mutta tuollaista lihavuutta ei tulisi mitenkään ihannoida tai edes hyväksyä.
"... tuollaista lihavuutta ei tulisi mitenkään ihannoida tai edes hyväksyä. "

Kommentti edelliseen (Larelle):
Jaaha, miten pitäisi toimia kun ei "hyväksy" tolkuntonta lihavuutta.

Kommentti edelliseen (Larelle):
> lihavuutta ei tulisi mitenkään ihannoida tai edes hyväksyä<
Se, että tehdään artikkeli KÄYTÖKSESTÄ ei ole lihavuuden ihannointia. Se, että artikkelissa esiintyy ylipainoinen ihminen ei ole lihavuuden ihannointia.
Miten vääristynyt maailmankuva lihavuuden inhoajilla oikein on, kun olkoon artikkelin aihe mikä vaan, pitää se kokea ihannointina ylipainoa kohtaan?

Kommentti edelliseen (Larelle):
Kukaan ylipainoinen ei edes ole vaatinut mitään ihannointia, mutta hyväksymistä heillä on täysi oikeus vaatia - koska kaikki ovat silti yhtälailla ihmisiä.

Kommentti edelliseen (Larelle):
Tottakai laihduttaminen on helppoa, jossei ole mitään laihdutettavaa. Samoin kuin puhuminen on helppoa kun kielen osaa. Mutta laihduttaminen ei ole helppoa, sillä jos se olisi ei ylipainoisia olisi olemassakaan - niin epähyväksyttyä sellainen on olla.

Myös ylipainoisten niputtaminen laiskoiksi roskaruuan-mässyttäjiksi on väärin. Myös heissä on eroja, aivan ääripäästä toiseen. Yleensä ylipaino on USEAMMAN asian summa, kuin pelkkä syöminen ja liikunta.

Ewamarie, 4 tykkäystä

Luettuani 2h suomalaisten ihmisten kommentteja kyseiseen artikkeliin, pakko todeta että LIHAVUUS saa hiljaisimmatkin nössykät hereille!
Suurimmassa osassa kommentteja ei enää muistettu alkuperäistä tarinaa. Kerrottiin vain omasta paremmuudesta tai opetettiin lihavia laihduttamaan.

Miksi lihavia pitäisi kohdella eri tavalla kuin muita? Jos valitsee elämänsä läskinä niin maksakoot siitä hinnan. Sairasta tuollainen ylipaino on eikä millään tasolla hienoa tai edes hyväksyttävää ilman terveydellisiä syitä.

yn, 16 tykkäystä
Niinhän sitä joutuu maksamaan toisten alkoholismin ja tupakoinnin haitat, sukupuolitaudit, abortit ym. Mihin vedät rajan, mikä on "itseaiheutettua" sairautta. Tunnen muutaman ihmisen, joiden elämäntavat ovat esimerkilliset, silti diabetes, korkea verenpaine ym.

Nainen, 33 tykkäystä
Ei ne kilot tyhjästä tule. Ne ovat ylimääräistä rasvaa, joka ahdetaan suun kautta sisään. Jos sitä ei kuluta, tuloksena on lihominen. Kaikki lihavat syövät itsensä lihavaksi. Ylipainosta on aina osa nestettä. Totuus on paras lähtökohta asiassa kuin asiassa.

Pertsa, 33 tykkäystä
Vain pienellä osalla nykyajan ihmisistä on sairaus joka aiheuttaa liikalihavuutta. Muilla se on laiskuutta ja ylensyömistä. Ainoa liikunta tulee kyynärnivelelle kun se heiluttaa entisiä sormia nykyisiä nakkeja herkkupussilta suulle.

Jere, 81 tykkäystä
On kyllä älyttömäksi mennyt nykymaailma kun lentokoneessa tuntematon voi ottaa videota ja laittaa nettiin. Vilahti miehen naamakin siinä. Tuskin on lupaa kysytty. Selvää myös on, että nainen hakee julkisuutta ja instaseuraajia. Oli hänelle aivan lottovoitto tämä ja aivan mahdollista, että lavastettu juttu.

Papi, 15 tykkäystä
Minua on lennoilla häirinnyt enemmän alkoholia liikaa nauttineet sekä pinttyneelle tupakalle ja lihalle haisevat ihmiset, kuin lihavat. Lisäksi pitkillä lennoilla tissuttelevat juoksevat jatkuvasti wc:ssä, nouse siinä ylös ja alas, jos tissuttelija on varannut ikkunapaikan.

liinu, 44 tykkäystä
Ala-arvoista kommentointia monilla täälläkin. Jos oma lapseni käyttäisi ihmisistä noita ilmaisuja ja puhuisi ihmisistä rumasti, puuttuisin siihen heti. Ymmärrän kyllä hyvin, että kaikki eivät ole saaneet kasvatusta hyviin tapoihin, oli asia mikä tahansa. Kyse on siis ihmisistä, eri näköistä, painoisista, värisistä ja omalaatuisen näköisistä. Emme tiedä heidän elämänhistoriaansa, terveydentilaansa tai ajatteluaan. Kyllä, ylipaino on terveysriski, sen tietää jokainen. Riskejä on monenlaisia alkoholin käytöstä lähtien, osaan voimme itse vaikuttaa, osaan emme. Sen sijaan, että mies alkoi pilkata naista, miksi hän ei olisi jutellut avoimin mielin ihmisen kanssa? Kuka tietää millaisiin keskusteluihin he olisivat päätyneet vaikkapa omasta kehosta ja siihen suhtautumisesta tai elämästä yleensä.


Lihaville tulisi huomauttaa painosta, jotta he tiedostaisivat olevansa lihavia ja ymmärtäisivät laihduttaa.
Lihavilla on enemmän oikeuksia lennoille, he saavat matkustaa samalla hinnalla, kuin heitä puolet kevyempi matkustaja.
On epätasa-arvoista, että 50 kg matkustajan lentolippu maksaa saman verran, kuin yli 100 kg matksutajan, vaikka 100kg matkustajan kuljettamiseen kuluu puolet enemmän polttoainetta.


Näin se menee, 26 tykkäystä
Tuskin keskitysleireillä oli yhtään "luonnostaan lihavia". Eli tuo termi on täyttä huuhaata. 
Syy lihavuuteen löytyy jokaiselta tuosta nenän alta. Sekä siitä, mitä sinne suuhunsa laittaa.

Rapiat 130 (ei se paino), 11 tykkäystä

Se on totuus, aivan sama hyväksytkö sinä sitä vai et. Ylivoimainen enemmistö pystyy tasan vaikuttamaan siihen, kuinka paljon itse painaa. Vain hyvin hyvin pieni vähemmistö kärsii oikeasta sairaudesta, joka aiheuttaa esim. nesteiden kertymistä kroppaan. Tuo on rasvaa, joka on nautittu suun kautta. Nekin ihmiset jotka kärsivät erilaisista joko fyysisistä tai henkisistä ongelmista pystyvät tekemään valinnan sen suhteen, laittavatko iltaisin suuhunsa kokonaisen pizzan vaiko omenan. On täysin naurettavaa ja väärää piiloutua aina tämän taakse, että "En minä mitään asialle voi ja siksi muiden tulee kärsiä minun valinnoistani". Hyvä huudella täällä älykkyydestä ja samalla vääristellä totuutta tuolla tavoin, että oikein "monesti". E-pillerit, tupakoinnin lopettaminen ja masennus VOIVAT kaikki "johtaa" liikalihavuuteen, mutta sekin on TÄYSIN tämän kyseisen ihmisen kontrollissa. Se, että tekee mieli syödä ei tarkoita sitä, että on pakko syödä. Tämä on ihan normaalia kontrollikykyä.

Sairaanloisen lihava on siis "pluskoon malli". Kauniilla ja menevillä termeillä ei asioita toiseksi muuteta. Ajan kuva tosin tämä poliittinen korrektius jossa kaikkien ongelmien suoraa ja rehellistä kommentointia pyritään välttämään. Mitä tahansa saa sanoa, kunhan ei sano totuutta!

Hieman haiskahtaa tämä. Kuvaa toisen kännykkää ja salaa lukee viestittelyä? Eikös tuo ole jo viestintäsalaisuuden rikkomista? Sillä ei ole merkitystä mitä viestit koskevat, se ei kuulu tälle ylipainoiselle neidolle.

Sairaalloinen lihavuus tarkoittaa tilaa, jossa ihminen on h_u_o_m_a_t_t_a_v_a_n ylipainoinen, yleenä ihan omasta ansiostaan, syötyään (ja/tai juotuaan) itsensä rankasti ylipainoiseksi. Jos painoindeksi on 35-40, ihminen lasketaan vaikeasti lihavaksi ja jos yli 40, hänet luokitellaan sairaalloisen lihavaksi. Ylipaino altistaa lukuisille sairauksille, mitä enemmän painoa, sitä suurempi riski saada kakkostyypin diabetes, verenpainetauti, uniapnea, nivelrikko, maksakirroosi, kihti, syöpä jne. Lisäksi ylipaino laskee miehillä mieshormonipitoisuutta.

warrex, 10 tykkäystä
Sairaalloisen lihavuuden taustalla on jokin sairaus ainoastaan noin yhdellä prosentilla sairaalloisesti lihavista. Kaikki muut lihavat löytävät massaansa syyllisen ihan vaan katsomalla peiliin.

Perttu, 8 tykkäystä

So what? Minä kunnostani ja terveydestäni huolta pitävä kansalainen joudun verorahoillani kustantamaan kaikenmaailman läskien mässäilyt diabeteslääkkeiden ym terveydenhoitokulujen muodossa. Aniharvoin lihavuus on jonkin sairauden seurausta. Lähes aina syynä on huono ruokavalio, liian suuret ruoka-annokset, liian vähän liikkumista tai kaikki näistä. Ei ole iso vaiva pistää nämä kuntoon. Pientä tahdonvoimaa vaatii, ei sen kummempaa. Ei ihminen ole mikään kasvi joka kerää energiansa auringonvalosta, vaan kyllä se ylimääräinen energia tulee tasan siitä mitä suuhunsa tunkee. lisäksi lihavat toistuvasti huomauttelevat minulle laihuudesta, joten katson todellakin oikeutetuksi arvostella läskejä heidän läskeydestään.

Missäs se suvaitsevaisuus, 5 tykkäystä

Ai, kun olisi kyseessä homojen ja vastaavien oikeuksista ollut kyse, johan olisi löytynyt jokaisesta kommentista täydellistä suvaitsevaisuutta. Jos joku reppana olisi erehtynyt jotain sanomaa vastaan, hänet ois lynkattu moneen kertaan ja vähintään roviolla poltettu
Olen huomannut "suvaitsevien" olevan pahimpia suvaitsemattomia, mitä vain voi olla, suvaitsevat vain omia ajatuksiaa eikä muiden, jos ei ole samaa mieltä.

Onko kaikilla oikeus elää, 35 tykkäystä

Tällä tavallako puramme pahaa oloamme? Loukkaamalla toisia, tunnemme itsemme täydellisemmiksi, etuoikeutetuiksi, oikeutetuiksi loukata toisia :-( Meitä vaan on moneen lähtöön, sorry vaan!!

Burbon, 30 tykkäystä
Tässä ei ole kyse lihavuuden haitoista, vaan miten ei pidä käyttäytyä toista ihmistä kohtaan.
Hyvät tavat kunniaan, 13 tykkäystä
Kyllä miehen tulee pahoillaan olla kun on saanut kotoaan niin huonon kasvatuksen ettei tajua miten loukkaavasti käyttäytyy. Miltä hänestä (tai sinusta) tuntuisi jos vieressäsi istuva pilkkaisi sinua? Haluatko että sinua kohtaan käyttäydytään rumasti? Mies selvästi käytöksellään antoi naisen ymmärtää missä mennään. Sehän on juuri kiusaajien pointti, oli kiusaaja sitten lapsi tai aikuinen. Pilkan voimaa lisää se, että kohde tehdään tietoiseksi pilkasta.
Ninni, 18 tykkäystä
Lihavat ihmiset ovat näköjään vapaata riistaa, kun lukee näitä. Ei mitään rakentavaa, vaan, jos vähän läskiä on, niin kimppuun vaan. No, onnea vaan kaikille täydellisille, toivottavasti teillä on kivaa.

hunaja, 25 tykkäystä

Vain laihat, kauniit ja rikkaat saisi elää nyky yhteiskunnassa. Kaikki muut ovat roskaa ja voisivat kuolla? Tähänkö maailmaan me lapsiamme kasvatetaan. Kiesus miten pinnalliseksi maailma on mennyt, oksettaa!

khgjkllj, 17 tykkäystä 
Juu, kyllä tätä lihavan tytön kiusaamista ja kiusaajaa on aivan pakko puolustaa. Me hoikkelithan ollaan jo luonnostaan fiksuja ja tekeväisiä. Että lihavat sortuu tuollaiseenkin, käräyttää kiusaajansa kun voisi vaikka mennä nöyrästi siivoamaan vessaa tai tehdä muuta hyödyllistä.


Surullista, 85 tykkäystä
Todella alentavaa sävyä monessa kommentissa. Monelle ruoka on addiktio, niin kuin alkoholi ja huumeet muille. Sen lopettaminen ei ole niin helppoa kun uskoisi. Ei lihavuutta pidä ihannoida, mutta ihmisiä täytyy kuitenkin kohdella kunnioittavasti ja ystävällisesti!
Se on nimettömänä niin helppo haukkua. Ei pitäisi lukea näitä kommentointi osuuksia lainkaan, sillä näistä tulee vain surulliseksi. Ihmiset ovat niin julmia toisilleen. Täytyy olla todella pahaolo, kun tarvitsee nimettömänä purkaa sitä pahaa oloa näillä kommentointipalstoilla. Toivottavasti nämä ihmiset löytävät elämässään jonkun paremman tavan purkaa sitä pahaa oloaan.

Marjaana, 7 tykkäystä
Lopettakaa jo tuo ainainen pahasta olosta (ja huonosta itsetunnosta) jauhaminen kiusaamisasioissa. Kyllä kiusaaminen yleensä johtuu ilkeydestä, vallanhimosta, sadismista, huonosta kasvatuksesta, ryhmädynamiikasta, kateudesta... Pahasta olosta ja huonosta itsetunnosta kärsii kiusattu varmasti enemmän kuin kiusaaja. Muuten olen samaa mieltä kanssasi.

Millamilla, 16 tykkäystä

Miksi ihmisten ulkonäköä ylipäänsä pitäisi kommentoida "suoraan ja rehellisesti"? Miksi pitää sanoa "totuus" kanssaihmisen ulkonäöstä? Tämä tuntuu koskevan erityisesti ylipainoisia ihmisiä. Ylipaino-ongelmasta pitää tietysti voida puhua, mutta menemättä henkilökohtaisuuksiin. Laihat ja anoreksiaa sairastavat mallit ja itseään rääkkäävät plastiikkakirurgialla "korjatut" fitnessmallit ovat varmasti vaarallisempia roolimalleja naisille kuin pluskokoiset. 

Laiheliini, 27 tykkäystä
Minusta taas on järkyttävää miten ylipainoisia haukutaan surutta jopa päin naamaa. Ulkonäköä ja oletettua käytöstä ja luonnetta kommentoidaan ilkein sanoin. Ylipainoisia kutsutaan läskeiksi, he mussuttavat herkkuja ja kittaavat siideriä television ääressä. Heillä ei ylimielisten kriitikkojen mukaan ole itsekuria. "Läskit" näyttävät vastenmieliseltä tursuilevine rasvoineen. On monia syitä lihavuuteen: m.m. useita sairauksia, ja perintötekijöitä joista voi seurata ylipainoa. Useilla lääkkeillä on sivuvaikutuksena painon nousu. Virallisten rasvakammoisten hiilihydraattipainotteisten ravitsemusohjeiden noudattaminen on yhdessä muuttuneiden elämäntapojen kanssa saanut aikaan vakavan ylipainoepidemian maailmassa. Liikunta on terveellistä, mutta sen vaikutus painon pudottamiseen ei ole suuri. Köyhät lihovat helposti koska syövät halpaa epäterveellistä ruokaa. 
Panettelijoilta puuttuu sivistys, empatia ja käytöstavat. Heidän käytöksensä on silkkaa ilkeyttä ja ihmisarvon loukkaamista.

Amaryllis, 12 tykkäystä
Samaa mieltä. Miksi ihmeessä jotkut ihmiset luulevat että heillä on joku oikeus töksäyttää tuntemattomille ihmisille mitä mieleen tulee vain siksi, että heidän ulkomuotonsa poikkeaa yleisestä ihanteesta. Samaa kokevat muuten monet muutkin kuin lihavat. Nyt on korkea aika tapojen kohennuskampanjalle jonka jokainen voi aloittaa itsestään ja samalla kasvattaa lapsilleenkin kauniin käytöksen. Nykyinen vihapuhe ei vaan enää sovi. Se on tyhmää ja tyylitöntä junttimentaliteettia.

BMI 50, 17 tykkäystä

Olen juurikin tämän jutun naisen kokoinen nainen. Aina ei ole ollut näin ja alle 15v sitten painoin alle 60kg. Sitten sain painoni nousemaan yli 70kg. Ei siis yli 70kilon vaan yli 130kilon. Miksi näin niin en avaa sitä sen enempää. Yleinen luulohan on, että mässään joka päivä herkkuja, jotta saan pidettyä kiloni näissä. Syön kuitenkin sen mitä normaalipainoinenkin. Jos söisin enemmän niin lihoisin enemmän. Kukapa vaan vetää laihduttaa 10-20kiloa, mutta laihdutapa 70kg. Montako vuotta siinä on vedettävä hyvin pienillä kaloreilla? 
Kuulen kyllä olevani liian iso. Minua on jopa kivitetty ja huudettu saatanan läskiä. Jatkuvaa huutelua perään ja pahimpia on täysin tuntemattomat teinitytöt ja toisena iäkkäämmät naiset. Kyllä minulle suoraan huudetaan ulkonäöstäni. Kerran eräs lapsi toi minulle kaupassa pehmoleluporkkanan käteen ja sanoi, että syö tätä läski ja juoksi pois. Otapa omalle kohdallesi nämä huudot, että joku huutelisi sinulle aina jostain ulkonäöstäsi.

Tämä Natalie Hagin juttu sosiaalisessa mediassa poiki lisää kirjoituksia. Ja sinänsä tahattomasti nappiin ajoitettu Tietokirjailija, IT- ja tietoturva-asiantuntija Petteri J. Järvisen facebook-päivitysmoka (6.7.2017) sai aikaan niinikään valtaisan somemyskyn. Onneksi tällä kerralla lihavaa vierustoveria pilkkaava somekirjoitus ja sen liitteenä ollut kuva tuomittiin alhaiseksi ja pinnalliseksi. Kommentoijat tulkitsivat kuvatekstin epäkunnioittavaksi vieressä nukkuvaa naista kohtaan.
- Mauton postaus, kirjoitti yksi kommentoija.
- Ei kaikkein parasta makua tai harkintaa tämänkaltaiset postaukset  :/ Vieruskaverisi on varsin selvästi omalla puolellaan. Sarjassamme klassinen töräytys juuri ennen lennolle lähtöä, kirjoitti toinen.
- Toisten ihmisten ulkomuodolle irvailu olisi saanut jäädä koulun pihalle. Olipa rimanalitus, kirjoitti kolmas. (Lähde Seiska 6.7.2017)
Jotkut tosin pitivät julkaisua huumorina. Monen mielestä Järvinen syyllistyi päivityksellään bodyshamingiin, eli toisen ihmisen kokoon tai painoon liittyvään häpäisemiseen. Iltalehti (6.7.2017) kertoo, että viidessä tunnissa julkaisuun oli reagoitu noin 800 kertaa ja sitä on jaettu yli 130 kertaa. Ilta-Sanomille Järvinen selitti tapahtumia näin: Viereen tulee henkilö, joka on niin leveä, ettei hän mahdu omaan istuimeensa, vaan osa tulee minun puolelleni. Otin sitten selfien meistä ja kommentoin, että tulee pitkä matka. En tajunnut, että siinä mitään kohua aiheuttavaa voisi olla. Sehän on pohjimmiltaan selfie, vaikka vähän nyt näkyy naapuria. Järvinen vielä jatkaa kertomalla, että on käynyt Amerikassa monta kertaa. Siellä suurin terveysongelma ja terveydenhoidon menoerä on ylipaino. Järvinen alleviivaa sitä, että Amerikassa on sairaalloisen lihavia ihmisiä ja se on ihan tiedostettu ongelma. Järvinen olettaa, että hänen avoin pilkkansa ei Amerikassa lihavien keskuudessakaan herättäisi närää. "Tässä maassa se (bodyshaming) ei käsittääkseni edes loukkaa ketään". 
Sittemmin Järvinen on poistanut kyseisen kohua herättäneen päivityksensä.
Monet ovat käsitelleet kirjoituksissaan lihaviin liittyviin somekohuihin liittyviä pohdintojaan. Esimerkiksi HS julkaisi Päivi Ala-Riskun ja Katarina Malmbergin jutun 7.7.2017, johon he haastattelivat Kätilöliiton puheenjohtaja MillariikkaRytköstä sekä lääkäri ja lihavuustutkija Kirsi Pietiläistä.
Millariikka Rytkönen kertoi, että Petteri Järvisen törkeä Facebook-postaus nosti tunteet pintaan. Hän kertoo kutsuneensa Järvisen Kätilöliiton syksyllä järjestämään Lihava nainen –koulutukseen, jossa myös Rytkönen luennoi. ”Tarvetta koulutukselle olisi”, Rytkönen kirjoitti Järviselle Facebook kommenttiketjussa kutsun saatteeksi. Järvisen julkaisu sai monet ylipainoiset kertomaan sosiaalisessa mediassa kokemuksistaan ja siitä, miten he kokevat pilkkaa ja jatkuvaa vähättelyä.  
Lihavia kritisoiville Rytkönen haluaisi kertoa parikin asiaa.

ENSINNÄKIN: lihavuudessa ei ole kyse siitä, etteivätkö lihavat vain tietäisi tai osaisi toimia toisin. Kyse on Rytkösen mukaan paljon monimutkaisemmasta ongelmasta, johon kytkeytyvät niin biologiset kuin psykologisetkin syyt.

”Näen lihavuuden tietyllä tapaa myös mielenterveysongelmana. En häpeä sanoa sitä: syöminen voi olla myös stressinpurkukeino.”

Uutta tietoa on myös suolistobakteerien osuudesta siinä, kuinka suuri riski ihmisellä on ylipainoisuuteen.

”Nyt kun lihavuuteen on löytynyt myös biologista taustaa, saamme vähän synninpäästöä. Me lihavat emme olekaan vain saamattomia ja tyhmiä.”

TUOREEN kohun pöyristyttävimpänä kommenttina hän pitää jonkun keskustelijan heittoa siitä, kuinka ylipainoisten matkaliput pitäisi hinnoitella kuin rahtitavara: kilojen ja tilavuuden mukaan.

”Tätäkö on lihavuuskeskustelu vuonna 2017? Lihava ei ole enää edes ihminen.”

”Me kaikki lihavat ajattelemme, että me olemme jotenkin itse aiheutettu tämä, eikä olla ansaittu hoitoa.”

NETTIKESKUSTELIJOITA hän ei siis kaipaa enää lisää syyllistämään ylipainoisia. Peruskäytöstavatkin riittäisivät.

”Mikä lihavuudessa aiheuttaa niin voimakkaita reaktioita, että joku kokee tarpeekseen kommentoida asiaa ääneen? Miten aikuiselta on jäänyt oppimatta, mitä voi toiselle sanoa ja mitä ei?”

Lääkäri ja lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistosta tietää, kuinka paljon ylipainosta kärsitään ja sitä hävetään. Häpeäleima lisää myös muita ongelmia, kun ylipainoinen eristäytyy eikä lähde liikkumaan. Se estää jopa hakemasta apua terveysongelmiin.

”Lihavuus on viimeisiä erilaisuuden piirteitä, jolle on joidenkin mielestä hyväksyttävää nauraa. Vammaisia tai muita erityisryhmiä ei ole sopivaa arvostella”, Kirsi Pietiläinen sanoo.

Hänen mielestään on surullista, että vieläkin ajatellaan, että lihavuus on ominaisuus, jonka joku on valinnut itselleen.Myös lääkäri Kirsi Pietiläinen luuli, että Suomessa olisi jo vähän kypsempi ja elegantimpi kulttuuri. Onhan meillä esimerkiksi kahden naisen läpilyömä Vaakakapina-kampanja, joka otettu erittäin hyvin vastaan.

Ylipainon häpeäminen lisää masennusta ja ahdistusta, joka vie viimeisetkin voimavarat onnistua painonpudotuksessa, jos se on tavoitteena.

”Jos lihavuudelle ilkkumalla saataisiin ihmiset laihtumaan, meillä ei enää olisi ylipainoisia ollenkaan”, Kirsi Pietiläinen sanoo.

Myös Vaakakapinan toimittaja Saara Sarvas kertoo omassa blogitekstissään (6.7.2017,päivitetty 7.7.2017) miksi Petteri Järvisen somekuva on loukkaava.
IT-guru Petteri J. Järvisen 6.7.2017 julkaisema kuva kommentteineen sattui tällä kertaa olemaan viimeinen niitti ja kimmoke selittää, miksi minä monen muun tavoin en enää jaksa alituisesti todistella olevani oikeutettu elämääni tällaisena”.Sanoo Sarvas tekstissään ja hän jatkaa:”Yritän laihduttamista vastaan faktojen kanssa taistelevan Vaakakapinan toimittajana aktiivisesti tarkkailla ja kyseenalaistaa käsityksiäni lihavuudesta ja meidän lihavien ihmisten oletetusta asemasta yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, jossa joka kuudes nainen olisi mieluummin sokea kuin lihava. Kyseisen tutkimuksen kysymys on alun perinkin kummallinen! Jokaisella meistä on omat voimamme ja vahvuutemme, eikä yhtäkään fyysistä ominaisuutta tai jonkun toisen meille määrittämää "heikkoutta" pitäisi tahallaan asettaa johonkin paremmuus- tai pahemmuusjärjestykseen. Moni “kohuselfien” kommentoija on valmis ymmärtämään, tulkitsemaan ja selittämään Järvisen ja tämän kuvaan liittämän tekstin kaikkena muuna paitsi viereisen, kuvan keskiössä paistattelevan henkilön kehoon kohdistuvana pilkkana. Puolustelu jatkuu senkin jälkeen, kun joku huomautti, että Järvisen julkisista someprofiileista on löydettävissä useampia lihavuutta vähintään kyseenalaisella kulmalla kommentoivia julkaisuja.
Kuinka monta esimerkkiä Internetissä sopivista tai sopimattomista kuvista ja videoista pitää vielä kuohuttaa läpi, ennen kuin ihmiset oppivat kunnioittamaan toisten koskemattomuutta ja kehoa?
Lihavuus on demonisoitu niin pitkälle, että lihaville sopivat viittavaatteet ja kaavut on piilotettu edelleen vaatekaupan hämärimpään nurkkaan, sanoo Sarvas.
Surullisinta on, että suurelta osin pelkoja lietsotaan lihavuuden ympärillä turhaan ja jopa sillä seurauksella, että tämä “epidemia” koskettaa suoraan tai välillisesti useampaa ihmistä kuin koskaan aiemmin, eikä tälle lihomiselle näy vielä loppua.
Siksi olen ikuisesti kiitollinen, kun ammattilaiset kuten ravitsemusasiantuntija ja Suomen Lihavuustutkijat ry:n puheenjohtaja Patrik Borg, naisten lihavuutta yhteiskunnallisena ilmiönä tutkinut Hannele Harjunen ja lihavuuteen erikoistunut lääkäri Kirsi Pietiläinen todistavat kerta toisensa jälkeen nyt valloillaan riehuvan kehovihapuheen ja sen seurausten olevan lopulta terveydellemme itse läskiä haitallisempaa.
Niin kauan kuin lihavia ihmisiä hävettää syödä julkisilla paikoilla, käydä kuntosalilla, nauttia rannalla, olla baarissa tai istua lentokoneessa sen takia, että aina on olemassa riski joutua “selfien” taustalle ilman, että sitä saisi kyseenalaistaa tai pyytää selitystä, on keskustelukulttuurissamme jotain todella pahasti vialla.
Niin kauan, kuin lihavan ihmisen pitää jokaisen kehoaan käsittelevän julkisen kommentin yhteydessä jotenkin muistuttaa tiedostavansa diabeteksen ja sepelvatimotaudin riskit, tuntuu tällainen lihava joka ei haluakaan laihduttaa olevan pelottava ja “ylipainoa ihannoiva”.
Vaikka aiheesta on puhuttu jo vuosikymmeniä, lihava ihminen on edelleen yhteiskunnassamme pelkän ulkomuotonsa perusteella huomattavasti alttiimpi kaikenlaiselle syrjinnälle niin koulussa, työelämässä, kuin vapaa-ajallaankin. Mainitsinko jo, että se on turhaa ja haitallista, kun ammattilainenkaan ei pysty ainoastaan ihmistä katsomalla arvioimaan hänen terveydentilaansa tai kyvykkyyttään.

Kaiken paasauksen jälkeen on pakko kiittää Järvistä loistavasta ja toivottavasti tahattomasta keskustelunavauksesta. Hyvin harvoin kehopositiivisuus ja toisten ihmisten kunnioitus saa olla näin näyttävästi tapetilla! Sarvas kuittaa lopuksi.


Kommentit